Polestar Autosalvan valikoimaan Lahdessa

Yhteistyön myötä Polestar ja Autosalpa avaavat Lahteen uuden liikkeen, Polestar Lahden.


 

Osana Polestarin globaalia kasvustrategiaa Polestar laajentaa toimintaansa myös Suomessa ja vahvistaa verkostoaan solmimalla yhteistyösopimuksen uuden liikkeen avaamisesta arvostetun ja tunnetun perheyrityksen, Autosalpa Oy:n kanssa. Yhteistyön myötä Polestar ja Autosalpa avaavat Lahteen uuden liikkeen, Polestar Lahden.

 

Polestar Lahden virallisia avajaisia päästään viettämään myöhemmin, mutta kuluttajat voivat jo 30. heinäkuuta alkaen varata koeajoja, jotka alkavat 12. elokuuta.

”Polestar jatkaa verkoston määrätietoista kasvattamista ja olemme jo nähneet hyviä tuloksia Suomessa. Meillä on ollut neljä hyvää yhteistyökumppania, joiden kanssa olemme avanneet liikkeet Helsinkiin, Tampereelle, Ouluun, Turkuun ja Kuopioon. Yhteistyön syventäminen Autosalvan kaltaisen osaajan kanssa on erittäin luonteva seuraava askel. Lahti on merkittävä kauppa-alue, ja jatkossa voimme palvella myös muun muassa Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson asiakkaita entistä tehokkaammin”, kommentoi Polestarin Suomen toimitusjohtaja Tommi Luopajärvi.

Autosalpa on toiminut virallisena Polestar-huoltoliikkeenä Lahden lisäksi Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä.

"Olemme Autosalvassa erittäin innostuneita mahdollisuudesta aloittaa myös Polestar-myynti. Huoltohan meillä on ollut jo joitakin vuosia kaikissa toimipisteissämme. Polestar täydentää hyvin Autosalvan merkkivalikoimaa tarjoamalla asiakkaillemme premium-laatua ja suorituskykyä. Samalla täyssähköautojen tarjoamamme laajenee ja monipuolistuu. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan ja koeajamaan Polestar-malleja Lahden myymäläämme", sanoo Autosalpa Oy:n toimitusjohtaja Tuukka Sirén.

Polestar Lahti sijaitsee osoitteessa Vanhanradankatu 2, 15520 Lahti.

*Lähde: Autoalantiedotuskeskus, Traficom

 

Lähde: Polestar 30.7.2025

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sähköllä ja bensalla 1000 km Lappiin -vertailutesti

Mesla - bensamersusta sähköautoksi

Vanha diesel-Volvo vai vähän käytetty sähköauto -kustannusvertailu