Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Näin autoilet turvallisesti pimeässä

Kuva
Valon yhä vähentyessä vahinkokorjaamo Autoklinikka haluaa muistuttaa suomalaisia elintärkeistä ajoturvallisuustekijöistä, joihin lukeutuvat esimerkiksi auton puhdistus, lasien kunnon tarkkailu sekä turvallisten ajotapojen kertaus. Kuva: Autokoulu Hekuva   Vuoden pimein aika lähestyy ja autoilijoilta vaaditaan erityistä tarkkuutta liikenteessä. Omaa ja kanssakulkijoiden turvallisuutta pimeällä voi parantaa monin tavoin, kuten tuulilasin kuntoa tarkkailemalla, huolellisilla puhdistuksilla sekä oikeanlaisella pitkien ajovalojen käytöllä.   Syksy on jälleen edennyt vaiheeseen, jossa sekä aamujen että alkuiltojen työliikenne tapahtuu paljolti pimeässä. Valon yhä vähentyessä vahinkokorjaamo Autoklinikka haluaa muistuttaa suomalaisia elintärkeistä ajoturvallisuustekijöistä, joihin lukeutuvat esimerkiksi auton puhdistus, lasien kunnon tarkkailu sekä turvallisten ajotapojen kertaus.   Tarkkaile tuulilasin kuntoa aktiivisesti Pimeässä tuulilasin

Mercedes-Benz menestyi luotettavuustilastoissa

Kuva
Mercedes-Benz menestyi TÜV-katsastus tilastoissa ja Saksan autoliiton ADAC:n vuosittaisessa tiepalvelutilastossa . Kuvassa merkin B-malli.   Saksalainen TÜV -katsastusraportti 2024 osoittaa jälleen kerran Mercedes-Benzien luotettavuuden ja pitkäikäisyyden. Raportti perustuu peräti 10,2 miljoonaan henkilöautomallien vuosikatsastuksiin heinäkuun 2022 ja kesäkuun 2023 välisenä aikana. Mukana oli kaikkiaan 221 automallia, jotka jaettiin iän mukaan kuuteen eri luokkaan. Nuorimmassa 2–3-vuotiaiden auton ryhmässä Mercedes-Benzin B- ja GLC-sarjat jakoivat 4. sijan, sillä kummassakin mallissa korjausta vaativia vikoja oli todettu ainoastaan 2,6 prosentissa tarkastetuista autoista. Mallien ero luokan 3. sijaan oli vain 0,1 prosenttia. B-sarjan hyvä suoritustaso jatkui muissakin ikäryhmissä: 4–5-vuotiaissa se sijoittui 7. sijalle (5,3 %) ja 6–7-vuotiaissa 5. sijalle (7,8 %). Tässä ikäluokassa myös A-sarja nousi kymmenen kärkimallin joukkoon vertailul

Dacia Dusterista kolmas sukupolvi

Kuva
Jatkossa kaikki voimalinjat ovat sähköistettyjä; kevythybridejä ja hybridejä. Dacia Duster on ollut jo vuosia katumaastureiden markkinajohtaja Euroopassa yksityisostajien keskuudessa. Kolmas sukupolvi kunnioittaa edeltäjiään, mutta nostaa ominaisuudet, tilat ja varustelun entistä korkeammalle tasolle. Jatkossa kaikki voimalinjat ovat sähköistettyjä; kevythybridejä ja hybridejä. Suomeen täysin uusi Duster saapuu kesällä 2024. Dacia kasvatti mallistoaan vuonna 2010 ensimmäisellä katumaasturillaan Dusterilla, joka nousi heti luokassaan ostajien suosikiksi niin Euroopassa kuin Suomessa. Seitsemän vuotta myöhemmin oli toisen sukupolven vuoro, joka rynnisti yksityisten autonostajien markkinassa Euroopan eniten rekisteröidyksi katumaasturiksi, minkä paikan se on säilyttänyt vuosikaudet. Duster on edennyt 13 vuoden ikään, jona aikana sitä on valmistettu 2,2 miljoonaa kappaletta. Niitä tehdään Romaniassa Pitestin tehtaalla tuhannen auton päivävau

Pumppuhintoja hillitään jakeluvelvoitteen kevennyksellä

Kuva
Valtaosalle suomalaisista polttomoottoriauto on yhä välttämätön arjen hallinnan väline. Autoilunkin kustannuksia tulee helpottaa valtiontalouden kannalta kustannustehokkailla toimenpiteillä, kuten jakeluvelvoitetta keventämällä. Suomen eurooppalaisittainkin korkea autoköyhyys ei parane entistäkin korkeammilla polttoainehinnoilla , sanoo Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.   Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Ville Kaunisto pitää polttoaineiden hinnankorotusten torjumista tärkeänä toimena autoa käyttävien ihmisten arjen kustannusten helpottamiseksi.   Eduskunnan talousvaliokunta esittää hallitusohjelman mukaisesti kevennyksiä polttonesteiden jakeluvelvoitteeseen. Marinin hallituksen päätösten myötä jakeluvelvoite olisi noussut vuoden 2024 alusta nykyisestä 13,5 prosentista 28 prosenttiin, mikä olisi nostanut pumppuhintoja dieselin osalta noin

Sähköauto: edelläkävijyyttä vai yhteiskunnan määräilyä?

Kuva
Lähes kolmasosa Santanderin YouGovilla teettämän kyselyn vastaajista arvelee, että kun autonvaihto on seuraavan kerran ajankohtaista, valinta osuu erittäin tai melko todennäköisesti sähköautoon.   Maailma on muuttumassa sähköautoilevaksi, ja Suomikin seuraa mukana. Santanderin teettämä tutkimus paljasti mielenkiintoisia syitä siihen, miksi sähköauto kiinnostaa tai miksi sitä ei hankita. Vastauksissa nousivat muutkin seikat kuin hinta ja ympäristö.   Lähes kolmasosa Santanderin YouGovilla teettämän kyselyn vastaajista arvelee, että kun autonvaihto on seuraavan kerran ajankohtaista, valinta osuu erittäin tai melko todennäköisesti sähköautoon. Yleisin syy sähköauton omistamiselle tai sen hankkimisen harkinnalle on ajamisen edullisuus: 67 prosenttia vastasi näin. Toiseksi yleisin syy on ympäristöystävällisyys, joka on tärkeintä yli 60-vuotiaille. Alle kolmekymppisiin vetoavat vanhempia ikäryhmiä selkeästi enemmän sähköauton moderni teknolo

Porsche Panamera tarjoaa lisää suorituskykyä ja ylellisyyttä

Kuva
Porsche Panamera on siirtymässä kolmanteen mallisukupolveen.   Porsche uudistaa Panameran : urheilullisen luksussedanin kolmannelle sukupolvelle on ominaista laajempi valikoima digitaalisia ominaisuuksia, raikas ja ilmeikäs muotoilu sekä laajempi kirjo dynaamisen suorituskyvyn ja ajomukavuuden välillä. Suorituskykyisempi E-Hybrid-voimansiirto ja uusi korkeatasoinen ilmajousitusjärjestelmä antavat vastinetta segmentin dynaamisemmalle sedanille. Porsche Panamera on siirtymässä kolmanteen mallisukupolveen. Urheiluautovalmistajan luksussedan korostaa urheilullista luonnettaan entistä suorituskykyisemmillä voimansiirtojärjestelmillä. Profiilia korostavat perusteellisesti modernisoitu toimintakonsepti ja runsas kattaus innovatiivista teknologiaa. Näitä ovat uusi Porsche Active Ride -ilmajousitusjärjestelmä, jossa yhdistyvät huomattavasti korkeampi mukavuustaso ja urheilulliset ajo-ominaisuudet, joista Porsche on kuuluisa. Käyttäjän oman digitaali