Mitsubishi Colt: 7 faktaa

Suomen vanhin Colt on vuodelta 1968. Kyseessä on mallinimeltään Colt 1200, joka tuotiin maahan näytekappaleena, kun merkin maahantuonnista neuvoteliin ensimmäisen kerran 70-luvun alussa. Mitsubishin maahantuonti alkoi Suomessa virallisesti 1976.


 

Täysin uusi Mitsubishi Colt esiteltiin Suomessa tammikuussa. Kyseessä on seitsemännen sukupolven Colt, joka laajentaa Mitsubishin hybridimalliston tarjontaa.

Colt on ollut ikoninen malli Mitsubishi-mallistossa menneinä vuosikymmeninä. Kokosimme tähän seitsemän faktaa Coltin vaiheista meillä ja maailmalla.

1. Mitsubishi Colt on todellinen klassikko Mitsubishi-mallistossa. Vuonna 1978 ensimmäisen kerran Euroopassa esiteltyä autoa myytiin kuuden ensimmäisen sukupolven aikana yhteensä 1,2 miljoonaa kappaletta.

2. Suomeen Colt rantautui virallisesti vuonna 1979. Saatavana oli käytännössä kaksi malliversiota, kolmiovinen 1200 GL (55 hv) ja viisiovinen 1400 GLX (70 hv).

3. Suomen vanhin Colt on vuodelta 1968. Kyseessä on mallinimeltään Colt 1200, joka tuotiin maahan näytekappaleena, kun merkin maahantuonnista neuvoteliin ensimmäisen kerran 70-luvun alussa. Mitsubishin maahantuonti alkoi Suomessa virallisesti 1976. Merkin maahantuonnista vastaa tänä päivänä Astara Finland, joka osa kansainvälistä Astara-konsernia, maailman johtavaa liikkumisyhtiötä.

4. Mitsubishi Coltista tuli Suomeen vuonna 1982 myös 105-hevosvoimainen GLX Turbo. Vastaavan auton koeajoi muun muassa autotoimittaja Juha Peltonen vuonna 1983.

5. Vuosi 1983 oli Coltin paras myyntivuosi Suomessa. Mallia myytiin meillä lähes 2000 kappaletta.

6. Coltin kuudennen sukupolven malliversio saapui Suomeen vuonna 2004. Autot valmistettiin Hollannissa, mutta Coltista tuotiin maahan myös Italiassa valmistettu avoversio. Viimeiset 6. sukupolven Coltit saapuivat maahan vuonna 2009.

7. Nyt esitelty seitsemännen sukupolven Colt perustuu Renault-Nissan-Mitsubishi-allianssin CMF-B-alustalle. Uusi Colt valmistetaan allianssin Bursan tehtaalla Turkissa.

Vahva paluu mallistoon

Colt palasi tammikuussa Mitsubishi-mallistoon vahvempana kuin koskaan. Uuden Coltin vetovoimaisuutta lisäävät sen houkutteleva hinnoittelu, moderni mukavuus- ja turvallisuusvarustelu sekä Mitsubishin viiden vuoden tehdastakuu.

Uuden Coltin vahvuutena on sen voimalinjatarjonta. Auto on saatavana uuden ASX-mallin tavoin täyshybridinä.

Uuden Coltin mallisto muodostuu kolmesta eri varustetasosta: Invite, Intense ja Instyle. Jo hinnat alkaen -varustetaso on kattava sisältäen muun muassa seuraavat mukavuus- ja turvallisuusvarusteet: automaattinen ilmastointi, peruutuskamera, pysäköintitutkat edessä ja takana, 7-tuumainen kosketusnäyttö, kaistavahti, kaistallapitoavustin, avaimeton lukitusjärjestelmä, langaton älypuhelimen lataus, langaton Apple Car Play ja Android Auto sekä vakionopeudensäädin. Hinnat alkaen mallina on Mitsubishi Colt Invite 1.0L MPI-T 90 hv, jossa on kuusivaihteinen manuaalivaihteisto.

Malliston keihäänkärkenä on täyshybridi 1.6L Hybrid (145 hv). Täyshybridimalli on varustettu kahdella sähkömoottorilla ja automaattisella monitilavaihteistolla. Hybridimallin toimintamatka on jopa 900 kilometriä. Auton yhdistetyt CO2-päästöt ovat alhaisimmillaan 94 g/km. Täyshybridi on saatavana myös Instyle-varustetasolla, joka sisältää muun muassa 10-tuumaisen digitaalimittariston, Around View Monitor -kamerajärjestelmän, yhdeksällä kaiuttimella varustetun Bose Premium -äänentoistojärjestelmän, mukautuvan vakionopeudensäätimen Stop & Go -ominaisuudella, pysäköintiavustimen sekä risteävän liikenteen varoitusjärjestelmän peruutettaessa.

Uuden Coltin hinnat lähtevät 19 990 eurosta. Hinnat alkaen mallina on 90-hevosvoimainen Colt Invite 1.0L MPI-T 90 hv. Hybridimalliston hinnat alkavat Invite-varustetasolla 25 990 eurosta.

Mitsubishi Colt 2024.


Mitsubishi Colt 2024.


Mitsubishi Colt Turbo 1983.


Mitsubishi Coltin kuudes sukupolvi.


 

Lähde: Mitsubishi Suomi 26.1.2024

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alfa Romeo Giulia ja Stelvio päivittyivät

Mercedes-Benz C 300 eTA Business AMG 2020 -koeajo

Alfa Romeo Junior on kompakti ja urheilullinen