Toyota luotetuin automerkki Suomessa 2023

Toyota säilytti asemansa luotetuimpana automerkkinä Suomessa vuonna 2023. Kuvassa Toyotan mallistoa.


 

Japanilainen Toyota on säilyttänyt asemansa luotetuimpana automerkkinä Suomessa vuonna 2023. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa ruotsalaiseen Volvoon ja kolmanneksi eniten saksalaiseen Volkswageniin. Asia käy ilmi Valittujen Palojen Norstat Oy:llä teettämästä vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.

 

Toyotan ykkössijoitus säilyi ennallaan vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. Toyota on ollut luotetuin automerkki Suomessa jo 20 kertaa.

 

Volvo säilytti niin ikään asemansa luottamusvertailun hopeasijalla, mutta Volkswagen nousi kolmannelle sijalle oltuaan vuosi sitten viidentenä.

 

Toyotan nimesi luotetuimmaksi merkiksi 19 prosenttia vastaajista.

 

Näin tutkimus tehtiin

 

Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti Norstat-tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2008 henkilöä. Kyselyn Otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä ja Norstat Finlandin nettipaneelista. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.

 

Luotetuimmat automerkit 2023 (suluissa vuosi 2022)

 

1. Toyota (1)

2. Volvo (2)

3. Volkswagen (5)

4. Mercedes-Benz (3)

5. Audi (12)

6. BMW (11)

7. Skoda (8)

8. Ford (4)

9. Opel (9)

10. Honda (-)

11. Kia (7)

12. Nissan (6)

13. Peugeot (10)

14. Mazda (18)

15. Hyundai (13)

16. Fiat (17)

17. Citroen (15)

18. Renault (14)

 

Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä. Reader’s Digest on maailman luetuin aikakauslehti. Se ilmestyy 27 painoksena.

 

Lähde: Valitut Palat 25.7.2023

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alfa Romeo Giulia ja Stelvio päivittyivät

Mercedes-Benz C 300 eTA Business AMG 2020 -koeajo

Alfa Romeo Junior on kompakti ja urheilullinen