Mercedes-Benz GLE Coupe uudistui
![]() |
Uudistunut GLE Coupé on
jälleen uusi osoitus siitä, että lyhyessä ajassa verraten pienestä
markkinalohkosta on kasvanut SUC-segmentti eli SUV-coupé-autojen segmentti,
josta on tullut suorastaan trendien trendi. Premium-SUV-autoperheen uudistuksen
myötä Mercedes-Benz on uudistanut myös GLE Coupén teknisen puolen puskurista
puskuriin. Mercedes-Benz kertoi asiasta 28. elokuuta 2019.
Kaikkiaan
Mercedes-Benzillä on tarjolla jo kahdeksan SUV-mallia mallisarjoissa GLA, GLC,
GLC Coupé, G-sarja ja uusi GLB. SUV-autojen osuus Mercedes-Benzin myynnistä on
jo kolmannes ja siten ne ovat Mercedes-Benzin tuotevalikoimassa merkittävä
tukipylväs, joka kantaa myös oleellisen osan merkin kasvusta.
Maailmanlaajuisesti Mercedes-Benzillä on yli kuusi miljoonaa SUV-auton
hankkinutta asiakasta.
-GLE Coupéssa yhdistyvät
maasturin vaikuttava voima ja coupé-auton tunnepitoinen eleganssi ja
urheilullisuus, sanoo Gorden Wagener, Daimler AG:n muotoilujohtaja.
-Tämä ainutlaatuinen
design on syntynyt aistikkaan ja karsitun muotokielen yhdistyessä auton
näyttäviin mittasuhteisiin.
Ulkopuolen design:
Voimakas ilme
Uudella GLE Coupélla on
pituutta 4 939 mm ja leveyttä 2 010 mm (39 mm pidempi ja 7 mm leveämpi kuin
edeltäjämalli). Akseliväli on kasvanut edeltäjään verrattuna 20 mm, mutta on
edelleen 60 mm pienempi kuin GLE SUV:ssa: ulkonäköseikkojen ohella tämä
vaikuttaa positiivisesti auton urheilulliseen ajettavuuteen. Niinpä GLE Coupén
mittasuhteet korostavat samalla auton dynaamisuutta.
Aiempaa voimakkaammin
kallistettu tuulilasi saa auton näyttämään entistä vauhdikkaammalta. Kattolinja
päättyy tietoisen rauhalliseksi muotoiltuun reunaan, tyylikkäitä pintoja
korostaen. Pyöränkoteloiden mustat lokasuojalevikkeet, jotka AMG Line
-malliversiossa on maalattu autonvärisiksi, sekä lisävarusteena saatava
astinlauta korostavat auton SUV-ilmettä edelleen.
Coupé-linjojen
dynaamisuus ilmenee parhaiten auton takaosassa. C-pilarin alapuolella auton
kylkien pinnoista pullistuvat leveät "muskelit", jotka saavat alkunsa
takaovista ja ympäröivät vielä takavalotkin. Nämä muskelit antavat GLE Coupé
-autolle sen voimakkaan ulkonäön, ikään kuin auto olisi jännittynyt jo
seuraavaan spurttiin. Muotoilu korostaa yhdessä matalien ja pitkänomaisten
takavalojen kanssa perän leveyttä.
Omintakeiset, kaksiosaiset takavalot sulautuvat hienosti Mercedes-Benzin SUV-autojen takavalojen päivä- ja pimeädesigniin, jolle ovat ominaisia kulmistaan pyöristetyt valoryhmät matalien ajovaloyksiköiden sisällä. Takaluukun ja puskurin välinen tasainen siirtymäkohta, puskuriin sijoitettu rekisterikilpi korkeakiiltokromatun alleajosuojan yläpuolella sekä integroidut pakoputkenpäät täydentävät coupé- ja SUV-auton synteesin.
Omintakeiset, kaksiosaiset takavalot sulautuvat hienosti Mercedes-Benzin SUV-autojen takavalojen päivä- ja pimeädesigniin, jolle ovat ominaisia kulmistaan pyöristetyt valoryhmät matalien ajovaloyksiköiden sisällä. Takaluukun ja puskurin välinen tasainen siirtymäkohta, puskuriin sijoitettu rekisterikilpi korkeakiiltokromatun alleajosuojan yläpuolella sekä integroidut pakoputkenpäät täydentävät coupé- ja SUV-auton synteesin.
Uusitun GLE Coupén
sisätiloista tunnistaa sen yhteenkuuluvuuden uuteen premium-SUV-autoperheeseen,
minkä lisäksi auton urheilullista puolta on korostettu selvästi. Tutuilta
vaikuttavat modernin kojelaudan kaksi kookasta 12,3 tuuman näyttöä sekä
näyttökokonaisuuden alapuolinen näyttävä somisteosa, joka jatkuu sulavasti aina
oviverhouksiin saakka. Kojelaudan yläpinta on verhoiltu GLE Coupéssa
vakiovarusteena Artico-tekonahkalla. Urheilullisesta ilmeestä pitävät huolen
vakiovarusteiset, erinomaisen sivuttaistuen tarjoavat urheiluistuimet, joissa
on Artico-tekonahkaverhoilu, sekä uusittu urheiluohjauspyörä.
Auton SUV-luonnetta
puolestaan korostaa korkea keskikonsoli, jossa on näyttävät tartuntakahvat.
Enemmän tilaa
matkustajille
Uudella GLE Coupélla on
pituutta 4 939 mm ja leveyttä 2 010 mm (39 mm pidempi ja 7 mm leveämpi kuin
edeltäjämalli). Akseliväli on kasvanut edeltäjään verrattuna 20 mm, mutta on
edelleen 60 mm pienempi kuin GLE:ssä.
Tämän neliovisen
coupé-korin linjat ovat GLE-malliin verrattuna tietoisesti urheilullisemmat.
Siitä huolimatta coupé tarjoaa edeltävää coupé-mallia tuntuvasti enemmän tilaa
ja miellyttävät istuinpaikat jopa viidelle matkustajalle. Akseliväli on tosin
60 mm pienempi kuin GLE SUV -mallissa, mutta se on kasvanut edeltävästä
coupé-mallista 20 mm. Tämä lisämitta kasvattaa matkustajien istuma- ja
jalkatilaa. Oviaukon mittoja on suurennettu peräti 35 millimetrillä.
Tavaratila on jo
normaalitilassa reilu, 655 litraa. Se kätkee sisältönsä magneetein kiinnitetyn
laadukkaan, taittuvan ja irrotettavan peitteen alle. Takaistuimen selkänojat
ovat lisäksi käännettävissä eteen suhteessa 40:20:40, jolloin tavaratilan
tilavuus kasvaa peräti 1 790 litraan – 70 litraa edeltäjämallia enemmän ja
segmenttinsä paras arvo. Selkänojien kääntäminen kasvattaa tavaratilan tasaisen
pituuden yli kahteen metriin vähimmäisleveyden ollessa 1 080 mm – nämä mitat
merkitsevät 87 millimetrin ja 72 millimetrin parannuksia edeltäjämalliin verrattuna.
Vahvat kuusisylinteriset
dieselmoottorit
Uuden Mercedes-Benz GLE
Coupén urheilullinen, kuljettajaa hemmotteleva ote jatkuu myös mallin
moottorivalikoimassa. Lanseeraushetkellä perusmoottoreina ovat vahvasti
vääntävät kuusisylinteriset turbodieselmoottorit.
Molemmissa
dieselmoottorisissa GLE Coupé -malleissa on moottorina OM 656, joka on nykyisen
moottoriperheen kuusisylinterinen rivimoottori. Siitä on saatavana kaksi
tehoversiota: GLE Coupé 350 d 4MATIC, jossa on tehoa 200
kW (272 hv) ja vääntöä 600 Nm (polttoaineen kulutus yhdistetty:
8,0-7,5 l/100 km; CO2-päästöt yhdistetyt: 211-197 g/km) sekä GLE Coupé 400 d
4MATIC, jonka teho on 243 kW (330 hv) ja vääntö 700 Nm
(polttoaineen kulutus yhdistetty: 8,0-7,5 l/100 km; CO2-päästöt yhdistetyt:
212-198 g/km). Molemmat vahvat moottoriversiot täyttävät Euro 6d -normin myös
vaativissa RDE-ajo-olosuhteissa.
Pienet NOx-päästöt on
saavutettu lisäämällä voimansiirtolinjaan toinen SCR-katalysaattori, jossa on
ammoniakkijäämien puhdistuskatalysaattori (ASC). Siten on mahdollista sopeuttaa
AdBlue®-pelkistysaineen annostelu vielä paremmin yksilölliseen ajotapaan, koska
ammoniakin mahdolliset ylijäämät pystytään keräämään ja muuntamaan toisella
SCR-katalysaattorilla.
Urheilullisuus
vakiovarusteena
Voimansiirron mottona on
"Voimaa tarvittaessa" – "Torque on Demand". Uuden GLE
Coupén kaikissa versioissa 9G‑Tronic-automaattivaihteiston jatkeena on vakiona
jakovaihteisto, jossa on elektroninen säätyvä lamellikytkin. Sen avulla
moottorin voima jaetaan akseleille täysin mukautuvasti välillä
0-100 prosenttia (Torque on Demand). Kaarteissa ajettaessa mukautuva
voimansiirto voi säätää vetosuhdetta kohdennetusti yli- tai aliohjautumisen
suuntaan parantaen siten uuden GLE Coupén ajettavuutta yhdessä aiempaa
lyhyemmän akselivälin kanssa.
Lisävarusteena
Airmatic-ilmajousitus
Uusitussa GLE Coupéssa on
vakiona kierrejousiin perustuva urheilulliseksi ja jäykemmäksi viritetty
alusta. Tukivarsien kumipuslat ovat edeltäjämallia jäykemmät, alustan
geometriaa on parannettu ja se on suojattu paremmin tienpinnan epätasaisuuksien
aiheuttamilta tärinöiltä. Lisäksi pyöräntuenta on aiempaakin tarkempi.
Lisävarusteena autoon on saatavana edelleen kehitetty Airmatic-ilmajousitusjärjestelmä
urheilullisesti sovitettuna. Sen adaptiivinen iskunvaimennus sopeutuu
älykkäiden tunnistimien ja algoritmien ohjaamana reaaliajassa tienpinnan
epätasaisuuksiin ja ajotilanteeseen. Ilmajousitus pitää korin korkeustason
samana, riippumatta siitä, miten paljon kuormaa autoon on lastattu. Myös
maavara on säädettävissä ajonopeuden ja tilanteen mukaan joko automaattisesti
tai napista painamalla.
Mukavuuden huipulta
löytyy vielä Airmatic-ilmajousitukseen yhdistetty, lisävarusteena saatava
E-Active Body Control -alusta. Se on markkinoiden ainoa järjestelmä, jossa
kunkin pyörän jousitusta ja iskunvaimennusta voidaan säätää pyöräkohtaisesti.
Sillä pystytään vaikuttamaan kallisteluliikkeiden ohella myös korin nyökkäily-
ja nousuliikkeitä vastaan. E-Active Body Control tarjoaa yhdessä kameran avulla
tienpintaa tutkivan Road Surface Scan -toiminnon sekä
Curve-kaarrekallistelutoiminnon kanssa tiepidon ja mukavuuden täydellisen
synteesin ja korostaa samalla Mercedes-Benzin päämäärää rakentaa maailman
älykkäin SUV-auton alusta.
E-Active Body Control
toimii 48 voltin sähköjärjestelmän avulla. Huonokuntoisilla teillä järjestelmä
voi jopa ottaa sähköenergiaa talteen. Näin energiankulutus on saatu puolitettua
S-sarjassa käytössä olleeseen edeltävään järjestelmään verrattuna.
Hydropneumatiikan avulla muodostetaan ilmajousien voimien ohella vaikuttavia
voimia, jotka tukevat ja vaimentavat auton koria aktiivisesti esimerkiksi
pitkittäis- ja sivuttaiskiihdytyksissä tai epätasaisella ajoalustalla
ajettaessa.
Teksti: Johannes Virtanen
Kuvat: Mercedes-Benz/Veho
![]() |
|
GLE AMG Coupe.
|
![]() |
|
GLE AMG Coupe 53
ohjaamonäkymä.
|



Kommentit
Lähetä kommentti